Puulan ainutlaatuiset kalastushetket

kuha

Tässä artikkelissamme haluaisimme puhua enemmän yhdestä maailman vanhimmista elinkeinosta, joka on myös monen tärkeä harrastus tänä päivänä. Suomessa on useita eri kalastusmuotoja, kuten troolaus, siimakalastus sekä verkkokalastus. Suomesta löytyy myös monia eri ammattikalastajia harrastelijoiden lisäksi, ja ammattikalastajat jaetaan kolmeen eri ryhmään: rannikkokalastajiin, sisävesikalastajiin sekä avomerikalastajiin.

puula

Suomen tärkein saalis on silakka, jota pyydetään jopa 80-90 miljoonaa kiloa vuodessa. Kuha ja hauki tulevat merkittävyyslistoilla toiseksi, ja muita tärkeitä kaloja ovat myös lahda, made, säynävä, kuore, särki ja järvilohi. Lisäksi yleisiä saaliskaloja ovat siika, lohi, kuva, turska sekä ahven.

Puulalla on mahdollista päästä kokemaan ainutlaatuisia kalastuskokemuksia. Puulaan istutetaan joka vuosi taimenta, nieriää sekä järvilohta. Näiden keskikoko liikkuu 18 senttimetristä 23 senttimetriin. Puulalla on myös valtavia kalaistutuksia.

Puulan kalastukseen liittyy kuitenkin muutamia sääntöjä, joita täytyy noudattaa. Ne kannattaa painaa tarkasti mieleen, jotta jokainen kalastaja saa rentouttavat kalastushetkensä ja mikään kala ei joudu lähtemään liian pienikokoisena pois järvestä. Uistelijoiden tulee välttää pintapyyntiä lämpimän veden aikaan. Alamittaiset kalat on vapautettu, ja jos on vain mahdollista, se on kannattavaa tehdä jo vedessä koskematta käsillä kyseiseen kalaan. Haaviminen saattaa aiheuttaa kaloille stressiä ja irrottaa tämän lisäksi suomuja. Vieheissä on suositeltavaa käyttää yhtä kolmihaarakoukkua, jotta kala ei vahingoittuisi ulkopuolelta.

Puulan viehelupa – alue on pinta-alaltaan noin 14300 hehtaaria. Vuosilupa kalastukseen on 150 euroa ja kahden vuorokauden lupa vain 40 euroa.