Seikkailu jatkuu, nyt Sipoonkorven kansallispuistossa

Viime kerralla yhdistimme pääkaupunkiseudulle suuntautuvaan reissuumme Nuuksion kansallispuiston ja Ruotsin kansallisylpeyden Ikean. Nuuksio hurmasi meidät täysin, mutta koska nyt olemme päättäneet tutustua jatkuvasti uusiin paikkoihin, suuntaamme seuraavaksi Sipoonkorven kansalllispuistoon. Sekin on itse asiassa lähellä Helsinkiä. Se ei meitä haittaa, koska viimeksi käydessämme …
Suplautailu on trendilaji

Suppilaudalla nauttimaan Puula-Kyyvedestä

Viime vuosina ulkomailla on yleistynyt suppilautailu, ja viimein se on rantautunut Suomeenkin usealle eri paikkakunnalle. Näitä surffilautaa muistuttavia, mutta isompia ja vakaampia lautoja saa usein vuokrata omaan käyttönsä joksikin tietyksi ajaksi, tai sitten voi osallistua ohjattuun SUPpailuun. Ohjattu sup -elämys voi olla …

Nuuksioon, jihuu!

Meillä onkin ensimmäiset kesälomaviikot jo menossa, joten mikäs sen mukavampaa kuin lähteä tutustumaan jälleen yhteen uuteen paikkaan. Tällä kertaa paikaksi valikoitui Nuuksio, sillä olimme samalla haaveilleet jo pidemmän aikaa Ikea-reissusta. Joten samalle suunnalle kun oltiin jo muutenkin menossa, oli pelkästään luonnollista yhdistää pääkaupunkimatkailuun …

Vaihtelu virkistää!

Vertailun vuoksi ja uusia kokemuksia saadaksemme olemme päättäneet jatkossa vierailla myös muilla retkeilyalueilla. Ensimmäiseksi suuntaamme kohti Valkealaa ja Repoveden Kansallispuistoa. Historiaa Ihmisen kerrotaan liikkuneen Repovedellä jo kauan ennen ajanlaskumme alkua. Olhalvalla sekä Löppösen luolalla on todisteena siitä kalliomaalauksia. Alueen järvien pohjasedimenteistä on myös …
Melontaa

Liiku Puula-Kyyvedellä vesiteitse

  Retkeilymahdollisuudet ja maisemat ovat Puula-Kyyvedellä henkeäsalpaavat, ja monet suuntaavatkin tänne patikoimaan ja reippailemaan viihtyisiä polkuja pitkin. Päivä kuluu mukavasti rauhassa luonnosta ihaillen ja välillä taukoa pitäen vaikkapa nauttien kahvia termospullosta ja itsetehdyn pullan kera. Toisaalta puiteet ovat hyvät myös vähän rankempaan …
Puula on erinomainen paikka vaeltamiseen.

Näin varustaudut mukavaan retkipäivään Puulassa

Puulassa voi viettää mitä mahtavimman päivän raikkaassa ulkoilmassa, jossa voi nauttia raikkaasta ulkoilmasta.  Siellä voi viettää ikimuistoisen päivän, jonka aikana voi saada uskomattomia muistoja. Parhaaseen lopputulokseen pääsee hyvällä valmistautumisella, kun suunnittelee kaikki pienimmätkin yksityiskohdat etukäteen. Ota uutta inspiraatiota tästä listasta! Varustaudu oikeilla …

Puulan ainutlaatuiset kalastushetket

Tässä artikkelissamme haluaisimme puhua enemmän yhdestä maailman vanhimmista elinkeinosta, joka on myös monen tärkeä harrastus tänä päivänä. Suomessa on useita eri kalastusmuotoja, kuten troolaus, siimakalastus sekä verkkokalastus. Suomesta löytyy myös monia eri ammattikalastajia harrastelijoiden lisäksi, ja ammattikalastajat jaetaan kolmeen eri ryhmään: rannikkokalastajiin, …

Puula ja Kyyvesi retkeilykohteina

Täältä löydät eräilyyn ja luontoon liittyviä artikkeleita Puulasta ja Kyyvedestä Puula ja Kyyvesi sijaitsevat Etelä-Savossa Mikkelin, Kangasniemen ja Hirvensalmen alueella ja kuuluvat Kymijoen vesistöön, järviä yhdistää Läsänkoski. Ne ovat vesistöjä, jotka kuuluvat rantasuojeluohjelmaan, joka asetettiin alueille vuonna 1990. Vesistöt ovat myös Natura …

Puulan luonnonkauniit retkikohteet

Puulan on loistava paikka tehdä erävaelluksia meloen. Naarajärveltä lähtee Puulaan 100 km mittainen melontareitti, joka päättyy Puulalle. Se on loistava ja näyttävä reitti melonnasta kiinnostuneille ja niille, jotka haluavat kuntoilua retkeillessä. Vielä kokeneemmille melojille on tarjolla 360 km mittainen reitti, joka saapuu …

Puulan suojelualueet, nähtävyydet ja luonto

Mäntyharjun vesireitillä sijaitseva Puula on suurin Kymijoen vesistössä oleva järvi. Puula on luonnonsuojelualue, jonka suojelualue käsittää 166 neliökilometrin kokoisen alueen. Se sisältää yli 500 saarta, pari niemiä, sekä kaksi isompaa selkävettä – Simpiän- ja Kartuunselän. Suurimmat suojeltut saaret ovat Puukonsaari (8,14 km²), …